Meistä

Olemme suomalainen ohjelmistoalan yritys. Tarjoamme kiinteistönvälittäjille ja rakennusfirmoille varta vasten suunnitellun ohjelmiston päivittäisen työn teon tueksi.

Kiinteistönvälitystä vuodesta 1989

Tarinamme alkaa Helsingistä vuonna 1989, jolloin Maijan perustaja Jari Gardziella avasi ensimmäisen kiinteistönvälitysyrityksen. Suomessa alkoi lama vuonna 1990, mikä oli tietenkin kova isku vasta aloittaneelle yritykselle. Lankapuhelimetkin, silloinen väittäjän tärkein työkalu, olivat välillä pois käytöstä. Ammattitaidolla, kovalla työllä ja suomalaisella sisulla lama-ajastakin selvittiin ja yritys lähti kasvamaan ja otimme pikkuhiljaa oman osamme kotimaan ja myöhemmin myös ulkomaiden välitysmarkkinoista.

Kiinteistönvälitysyrityksestä ohjelmistoalustan tarjoajaksi

Jotta kilpailussa pysyy mukana, tulee jatkuvasti pohtia, miten tekisimme työn paremmin kuin kilpailijat. Työssä menestyminen on tietenkin aina myynti-ihmisen mielessä. Sen jälkeen, kun tietokoneet tulivat työvälineeksi myös välitystoiminnassa, aloimme miettimään, miten ne parhaiten palvelisivat välittäjiä päivittäisessä työssä: mitä työvaiheita voi automatisoida, mistä on hyvä saada dataa, miten kohteita markkinoidaan, jne. Maija on tämän yli 30-vuotisen työn tulos. Maijaa olemme käyttäneet välitystoiminnassa jo useamman vuoden ja vuonna 2023 saimme idean myydä ohjelmistoa myös muille välittäjille sekä rakennusliikkeille. Ja niin syntyi Maija International Software Oy Ltd. Maija on tehty kaikille kiinteistönvälittäjille ja rakennusliikkeille tehostamaan myyntiä, markkinoimaan kohteita kansainvälisesti ja luomaan mahdollisuudet menestymiseen.

MISSIOMME

Maijan missio on auttaa muita menestymään ja tehostaa työntekoa.

Maijan jatkuva kehittäminen

Maailmaa ei rakennettu päivässä eikä Maija ole poikkeus. Jatkuva järjestelmän kehittäminen ja ajan hermolla pysyminen takaavat, että jokaisella käyttäjällä on etulyöntiasema asuntomarkkinoilla. Tarkoituksena on kaikkien käyttäjien kanssa tehdä Maijasta paras välitysohjelma markkinoilla. Jokaisella käyttäjällä on mahdollisuus vaikuttaa Maijan kehittämiseen.

Habita

Jari Gardziellan perustama Habita kiinteistönvälitys on edelleen yksi Suomen suurimpia kiinteistönvälitysketjuja. Habitan kiinteistönvälittäjät ja yrittäjät ovat käyttäneet Maijaa jo useamman vuoden. Maija ja Habita toimivat hyvässä yhteistyössä kehittäen sekä Maijaa että Habitan palvelua paremmaksi.

VISIOMME

Maijan visio on auttaa tekemään laadukasta ja korkeatasoista kiinteistönvälitystä ympäri maailmaa.

Aloita Maijan käyttö tänään

Hallitse liiketoimintaasi kokonaisuutena Maijan avulla - välitysjärjestelmä kiinteistönvälittäjille ja rakennuttajille.

Miksi valita Maija?

Maijan ovat suunnitelleet kiinteistönvälittäjät, joilla on vuosikymmenten kokemus välitystyöstä. Maijan jokainen ominaisuus on suunniteltu tukemaan päivittäistä kiinteistönvälitystyötä ja auttamaan menestymisessä. Maija toimii sekä kännykällä että tietokoneella. Voit siis tehdä asuntokauppaa missä ikinä oletkin.

Yhdellä kuukausimaksulla saat pääsyn yli 80 kansainväliseen ja paikalliseen asuntoportaaliin. Liidit asuntoportaaleista saat suoraan sähköpostiisi.

Yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on yhteistyö muiden Maijaa käyttävien välittäjien, rakennuttajien ja kiinteistönvälitysyritysten kanssa. Voit myydä jokaista Maijassa olevaa kohdetta asiakkaillesi ja jakaa välityspalkkion puoliksi kohteen oman välittäjän kanssa. Myyntiyhteistyön lisäksi Maijassa on sisäinen viestintäkeskus, jossa voi pyytää apua, markkinoida kohteita tai keskustella tärkeistä aiheista.

Yli 120 000 toteutunutta asuntokauppaa Maijan avulla

Maijassa on käytettävissä asuntoportaaleja

  • Oikotie
  • Imovirtual
  • Prian.ru
  • Realting
  • Properstar
  • Etuovi.com
  • Rightmove
  • Habita
  • Indiomo
  • Immowelt
  • Kleinanzeigen
  • Kyero
  • JamesEdition
  • Imovina

Käytämme evästeitä parempaa palvelua varten

Käytämme evästeitä ja muita tekniikoita parantaaksemme käyttökokemustasi sivustollamme ja näyttääksemme sinulle räätälöityä sisältöä. Voit vapaasti muuttaa suostumustasi milloin tahansa.

Käyttöehdot ja tietosuojaseloste

Valitse kieli